Tuppurainen meni Saksaan Uniper-neuvotteluihin täysin valmistautumatta, pelkkä Marinin kännitekstari ohjeenaan.
Saksalla oli vastapuolella mm. 17 lakimiestä, ja liittokanslerikin oli keskeyttänyt lomansa. Suomelle koituva Uniper-lasku lienee lopullisesti noin 50 miljardia.
Tässä Aura Sallan HS artikkelin faktan tarkastus:
Virheellinen väittämä: Israel yrittää verhota viattomien ihmisten pommittamisen taisteluksi Hamasia vastaan. ”Siellä kuolee viattomia siviilejä, silmittömiä määriä naisia ja lapsia”, Salla sanoo.
Oikausu: Telegraf kirjoittaa: https://t.co/0zCvgmeTf6
Lainaus artikkelista:
”IDF tappaa alle 2 siviiliä jokaista terroristia kohden. Ylähuoneen edustaja, sotahistorioitsija Roberts sanoo näin: alle kahden suhde yhteen on hämmästyttävän alhainen nykyaikaisessa hyvin vaativassa kaupunkisodassa, jossa Hamas käyttää siviilejä rutiinin omaisesti ihmiskilpinä. Se on osoitus IDFn ammattitaidosta, etiikasta ja arvoista. Shorr jatkaa, että YK (!!) on arvioinut, että normaali suhde kaupunkitaisteluissa olisi 9 suhde 1:een.”
”Lisäksi: on täysin hullua ajatella, että meidän tulisi uskoa Hamasin omia tilastoja siitä, kuinka monta siviiliä Israel on surmannut. Emme usko Vladimir Putinia lausuntoja Ukrainassa tapahtuvista asioista, miksi uskoisimme Hamasin lukuja? Hamas itsekin myöntää, että laskee terroristit siviiliuhri lukuun mukaan.”
Israel olisi voinut voittaa sodan heti ensimmäisenä päivänä pyyhkäisemällä koko Gazan maan tasalle, mutta se pyrki juuri suojelemaan siviilejä.
Olen aiemmin kirjoittanut: ”Israelin armeija tekee ja on tehnyt kaikkensa suojellakseen Gazan siviilien henkiä. Yli 160 Israelin sotilasta oli kuollut joulukuun loppuun mennessä Gazassa ja yli 1700 on haavoittunut, heistä lähes 300 vakavasti. Israel itse asiassa odotti viikkoja ennen maahyökkäyksen aloittamista 7.10 jälkeen evakuoidakseen siviilejä Gazan pohjoisosasta etelään. Ennen Gazan pommituksia, Israel pudotti yli 4 miljoonaa arabiankielistälehtistä, soitti 42.000 puhelua, lähetti 15 miljoonaa tekstiviestiä ja 12 miljoonaa vastaajiin tallennettua viestiä. Mikä muu armeija tekisi niin?”
https://t.co/bgz0pwIEyg
Viattomat siviilit:
Joulukuun alussa tehdyn kyselyn mukaan yli 75 % Juudean ja Samarian palestiinalaisväestöstä oikeuttaa 7. lokakuuta tapahtuneen kauhistuttavan joukkomurhan. https://t.co/INypzXTRoK
Miksi emme tuomitse Hamasin terveysministeriön jakamaa pay for slay tukea, jota saa jos onnistuu tappamaan juutalaisen? Rahaa jaetaan yli 300 miljoonaa vuodessa Länsimaisten veronmaksajien piikkiin (avustusten kautta) ja sitä saa yli 100 000 perhettä Gazassa. https://t.co/YA8Il59ui3
Naisia ja lapsia kuolee:
Olen kirjoittanut tästä tilastollisesta mahdottomuudesta esim täällä: https://t.co/qnglhqPJ4a
YK on muuttanut uhrilukuja sitä mukaan, kun Hamas itse niitä vääristelee, siitä juttua mm. täällä: https://t.co/lYi63fOXTu
1) Sodassa kuolleiden lukumäärässä voidaan odottaa melkoista vaihtelua päivittäin. (Kuva 1à https://t.co/qnglhqPJ4a): Tässä Hamasin luvut, joka on täysin lineaarinen. Oikeasti on päiviä, joissa keskiarvo on kaksinkertainen tai enemmän, ja toisissa puolet tai vähemmän.
2) Kuolleiden lukumäärän päivittäinen vaihtelu johtuu asuinrakennuksiin ja tunneleihin kohdistuvien iskujen lukumäärän vaihtelusta, minkä pitäisi johtaa huomattavaan vaihteluun kokonaismäärissä, mutta vähemmän vaihtelua kuolemien prosenttiosuudessa ryhmien välillä. Tämä on tilastollinen fakta sattuman vaihtelusta.
Tämä suhde voidaan mitata ja kvantifioida R-neliö (R2) -tilastolla (keskihajonta), joka mittaa, kuinka korreloi naisten päivittäinen uhriluku lasten päivittäisen uhrimäärän kanssa.
Jos luvut olisivat todellisia, odotamme R2:n olevan olennaisesti suurempi kuin 0, lähempänä 1,0:aa. Mutta R2 on 0,017, joka ei tilastollisesti ja oleellisesti eroa 0:sta. (Kuva 2)
3) Naisten uhrien päivittäisen määrän pitäisi korreloida voimakkaasti raportoitujen muiden kuin naisten ja ei-lasten (eli miesten) lukumäärän kanssa. Israelin pommi-iskujen ja hyökkäysten laskujen ja virtausten pitäisi saada päivittäiset laskelmat liikkumaan yhdessä.
Kuitenkin: paitsi että positiivista korrelaatiota ei ole, on olemassa vahva negatiivinen korrelaatio, jossa ei ole lainkaan järkeä ja joka vahvistaa kolmannen todisteen siitä, että luvut eivät ole todellisia. (kuva 3)
Loppuun muutama absurdius luvuista: Gazan terveysministeriö on johdonmukaisesti väittänyt, että noin 70 prosenttia uhreista on naisia tai lapsia. Tämä kokonaismäärä on paljon suurempi kuin aiemmissa konflikteissa Israelin kanssa raportoitu luku.
Salo Aizenberg kirjoittaa https://t.co/0AmcklFQoK, että jos 70 % uhreista on naisia ja lapsia ja 25 % väestöstä on aikuisia miehiä, Israel ei joko onnistu eliminoimaan Hamasin taistelijoita tai aikuisten miesten uhrimäärät ovat erittäin alhainen. Tämä itsessään viittaa vahvasti siihen, että luvut ovat vähintäänkin törkeän epätarkkoja ja melko todennäköisesti suoraan väärennettyjä. Lopuksi 15. helmikuuta Hamas myönsi menettäneensä 6 000 taistelijaansa, mikä on yli 20 % raportoiduista uhrien kokonaismäärästä.
Samaan aikaan Hamas raportoi, että 20 prosenttia on taistelijoita. Tämä ei ole mahdollista, ellei Israel jollain tapaa tapa ei-taistelevia miehiä, tai muuten Hamas väittää, että melkein kaikki Gazan miehet ovat Hamasin taistelijoita.
Millä tahansa tavalla asiaa katsoo, nyt järki käteen propaganda uutisten kanssa Suomen media!
Tässä on myös medialla peiliin katsomisen paikka. Jatkuva tosiasioiden vääristely on osasyy siihen, että suomalaiset ovat täysin pihalla siitä, mitä Israelissa oikeasti tapahtuu.
Hesarin pää lähde on Al Jazeera, jonka toimittajia on paljastunut Hamasin taistelijoiksi. https://t.co/UTFaXqoLLv
Twiittejä on kymmeniä, joissa olen korjannut mediaa, tässä yksi A-studio aiheinen: https://t.co/ETjR7SwgeK
Iltasanomat kirjoitti pari päivää sitten: Israel iski Gazan kouluun. Tosiasiassa tähän mennessä on vahvistettu, että 31 terroristia on eliminoitu iskussa Hamasin linnoitukseen Al-Taba’een-koulussa, jossa terroristit suunnittelivat hyökkäyksiä Israelia vastaan. Twiitissä heidän nimet ja kuvat:
https://t.co/1TCpkCPVr0
Mitä siis voimme tietämättömältä, nuorelta Mepiltä muuta odottaakaan, kuin aivopesun tulosta, jos hän turvautuu pelkästään meidän vatamediaan?
Mietin, että miten on mahdollista, että tulee esiin lähes miljardin euron julkisella rahalla toimivan yhtiön epäkohtia, ja Ylen johdon ainoa vastaus on vaatia avoimuutta avioliitostani. Muu media ei aiheeseen tartu, sama media, joka tehtaili kymmeniä juttuja AlfaTV:stä aikoinaan.
🚨 Breaking: Massive Israeli 🇮🇱 bombardment in Gaza now 👇
Sorry for the typo, this is Turkey's 🇹🇷 bombardment on Kurdish region in northern Syria.
Anyone cares? Kurdish lives don't matter?
No Jews no news.
Demokratian perusta on sananvapaus. Erilaisiin mielipiteisiin pitää kannustaa. Hyökkäys henkilöä kohtaan hänen mielipiteidensä vuoksi tulee Neuvostoliiton/Venäjän vasemmistolaisesta ainoan oikean mielipiteen käsikirjasta.
Reaktio Patrick Itäniemen kolumniin kertoo surullisella tavalla, jälleen kerran, suomalaisen median yksiäänisyydestä ja suomalaisen keskustelukulttuurin ummehtuneisuudesta. Kun sekaan otetaan yksi vähän toiseen näkökulmaan katsova kolumni, koko some on ihan sekaisin ja aikuiset ihmiset hyökkäävät ad hominemeineen lukiolaispojan kimppuun. Ikään kuin olisi tappavan vaarallista se, että kolumnoimaan pääsee myös yksi oikeistolainen hyvin yksipuolisessa ja yhteen suuntaan katsovassa mediakentässä.
”Päätoimittajien kirjoitus on löysä ja teennäinen: itsestäänselvyyksiä, epämääräistä syyttelyä, jankutusta puuroista ja velleistä, muttei selviä vastauksia Ukkolan kysymyksiin. Silti tekstiä jaettiin somessa suitsutusten kera kuin suurtakin hengentuotetta” https://t.co/7Y8hmno09M
Kun pääsin @hsfi töihin. Puhelussa kaupunkitoimituksen esihenkilö @larimalmberg kertoi minulle, että ”somessa ei mitään #kokoomus myönteistä sitten”. ”Me valvotaan sun somea”. #Sananvapaus
Tiedättekö mitä papereita nämä ovat?
Vasemmalla on @Demarit ehdotus Suomen liittämiseksi Venäjään 1917 ja yläoikealla äänestystulos, jossa @Demarit hävisivät senaatin itsenäisyysjulistukselle äänin 100-88, joka löytyy alaoikealta.
Noin lähellä oli, että oltaisiin venäläisiä.
Törmään täällä twitterissä usein sellaisiin helmiin, joita en muutoin löytäisi. Tämä @YannickLahti haastattelu mediassa, jota en muutoin seuraa, on yksi niistä.
Haastattelussa Yannick Lahti: Populismin lumous ja vasemmisto - Rauhanpuolustajat https://t.co/qk9q4yEXNg
Venäjä tullee pelaamaan NATOn 5. artiklan rajoilla. Nämä operaatiot ovat enemmän todennäköisi, kuin epätodennäköisiä. Ajoitus saattaa liittyä lännen herkkyyskohtiin, kuten Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Varautuminen nyt a ja o. Jos osaamme asiamme, Venäjä pysyy kurissa.
- Li Anderssonin entinen erityisavustaja
- SDP:n kaupunginvaltuutettu
- vihreiden varavaltuutettu
- Demlan entinen puheenjohtaja
- vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas
yms.
Että sellainen lista "riippumattomista" tutkijoista
The extent of destruction in Gaza is horrifying 👇
Sorry for the typo, this is Homs, Syria 🇸🇾, bombed by the Assad regime.
No protests in European capitals. No encampments in US campuses. Nobody cared. Just a few hundred thousand civilians killed. Carry on.
No Jews no news.