@RuohonenAnna Aiheesta on puhuttu ja sitä on tosiaan ihmetelty jo kauan. Urheiluseuroilla on ollut asian osalta momentum jo aika kauan eikä sitä ole isossa mittakaavassa hyödynnetty. Tarvitaanko siis uudenlaisia toimijoita vastaamaan tarpeeseen? Ja se tarve taitaa olla aika suuri..
@JormaMakitalo@heta_ Meidän suomalaisten fyysinen kapasiteetti laskee koko ajan sekä aikuisten että lasten keskuudessa. Siinä syy? Asia ei toki mustavalkoinen, ei päde kaikissa tilanteissa mutta suljetaanko tätä mahdollisuutta pois riittävästi?
@JuhaMetelinen @EsaIivonen@JanikaLind Mennään vahvemmin sinne, missä kaikki lapset ovat - kouluihin. Paras alusta tehdä vaikuttavia ennaltaehkäiseviä toimia, liityipä ne sitten harrastamiseen, arjen taitojen oppimiseen tai mielenterveyteen. Ajateltaisiin kouluympäristö laajemmin kuin mitä tällä hetkellä.
@ITeeriaho @HeidiLeivo Mitkä tahot osaisivat auttaa nuoria liikkumaan oikein? Urheiluseuroista ei tähän ole, kunnan liikuntaneuvontaankaan en usko. Tarvitsemme uusia innovatiivisia toimijoita ja niille toimintaedellytykset👍
@ITeeriaho @Opetushallitus Voisiko vaihtoehtona jaksamisen lisäämiseen olla myös opiskelu/arkikapasiteetin lisääminen? Olemme analysoineet työikäisten kapasiteettia ja tulokset ovat erittäin huolestuttavia. Yksi selkeästi tunnistettavissa ja numeraalisesti osoitettavissa oleva asia, joka korjattavissa.
@MikaPyykko Osaatko sanoa, onko jostakin saatavilla prosessikuvaus siitä, miten toimintaa on tarjottu eli markkinoitu kohderyhmälle? Jos tavoitettavuudessa haaste, niin tätä olisi kiinnostava tarkastella.
🆕Rastor-instituutti: Urheilualan yrittäjän ammattitutkinto
🗣️Jos oma ala on vielä hukassa, niin joissakin tilanteissa aihetta on helpompi lähestyä yritysnäkökulmasta
➡️https://t.co/jKRxjV5uIp
#Pelaajanarki#Kaksoisura#pelaajayhdistys
#Urheilija, harkitsetko yrityksen perustamista? Haluat toimintaan vauhtia? Nyt siihen on tilaisuus! #Yrittäjä'n ammattitutkinto – #urheilu'ala alkaa 22.4. verkossa. Valmentajinasi toimii mm. @TanjaPoutiainen, @LouhiJyrki ja Lasse Kukkonen. Tutustu ja hae https://t.co/HYPHVnMSmL
Tärkeää, että luodaan erilaisia mahdollisuuksia oman uran rakentamiseen. Yrittäjyyden yhdistäminen urheilu-uraan yksi kiinnostava näkökulma ja nyt sen voi tehdä tutkinnon kautta. Mukana tekijät mm. @Kukkolasse5@LouhiJyrki@TanjaPoutiainen#yrittäjyys
https://t.co/nT1Qk7jw4V
@EeroHaapala Ja urheilussa mukana oleminen ei valitettavasti tarkoita sitä, että on urheilullinen - viimeisen parin vuoden aikana herännyt ja havainnut tämän. Koulupäivää pitäisi hyödyntää enemmän. Synnyttäisikö Suomen malli -kokeilut jotain uutta?
Mitä on #vaikuttavuus:perusteinen terveydenhuolto? Miten päättäjät voivat edistää vaikuttavuusperustaisuutta ja miten tämä vaikuttaa #sote-ammattilaisten työhön? Ajatuksia tarjoaa #RethinkingHealth –verkkokurssi, joka on kaikille avoin ja maksuton: https://t.co/6NytAD9ObS
@ErkkoMeri Oulussa 4 v toiminut @dynamovalmennus. Tavoite hieman eri mutta toteutuessaan lisää myös arkiaktiivisuutta. Tänä vuonna toiminta laajenee muille paikkakunnille, myös sporttipainotuksella tulee ryhmiä. Kunnat ja yritykset "sosiaalisena sponsorina" mahdollistaa toiminnan.