Päivän positiivisin futiskokemus tänään Kupittaalla. Aina iloinen @lemmyliikkanen kerrankin liikkui eikä liukunut. Sitä myötä JyTy:n yli 45v ukoille voitto RaiFu:sta🔥🔥🤘🔥🔥
@molekyylimari Hänestä tulee isona ehkä meidän joukkueen pelaaja. Ollaan nimittäin pinkkipaitaisia ja ihania. Paitsi kun pelataan kovaa ja räksytetään tuomareille.
@Turunliikenne Alamme päivystämään funikulaarin vikatilanteita varten 2 hengen ryhminä, ja kannamme ihmisiä selkärepussa sitten ylös ja alas symboliseen 10eur meno-paluuhintaan. Saadaan ensi kaudeksi pelaajat ja talous kuntoon. @HuttunenTeppo ja @lemmyliikkanen ottavat ekan päivystyksen.
TPS:n seurayhteisöön kantautui järkyttävä suru-uutinen torstai-iltana.
Pitkän uran niin pelaajana kuin valmentajanakin TPS:ssä tehnyt Kim Suominen menehtyi työnsä ääreen 52 vuoden iässä.
Koko TPS jää kaipaamaan Kimiä ja ottaa osaa hänen perheensä sekä omaistensa suruun.
Korjataan sen verran, ettei Eetu käynyt lähelläkään vastustajan maalia. Kurokallion Jessehän se iski vasurilla tarkan pommin kuudentoista ulkopuolelta.