Nasima on valittu kansanedustajaksi vuonna 2015 hänen lupauksiin kuului nostaa Suomi kurituksesta maahanmuuton avulla. Samana vuonna hänet nimettiin Viittakivi Oy hallituksen jäseneksi.
Kyseinen yritys tuotti vastaanottokeskus palveluita. Vuonna 2015 yritys nosti yli 2,7 miljoonaa euroa valtion avustuksia, sattumaako? En usko.
2/4🧵
Suomen vasemmisto on ollut vuodesta 1979 asti Iranin mullahien puolella ja tukena.
Kun SDP oli vallassa, tämä linja vaikutti hyvin negatiivisesti Suomen ja USAn välisiin suhteisiin. Halosen presidenttikaudella suhteet olivat erityisen huonot.
Tänään islam-myönteisyys ja USA-vastaisuus elää ja voi hyvin erityisesti Ylellä, joka tekee aamusta iltaan kaikkensa todistaakseen USAn ja Israelin pahuuden.
Miksi juuri vasemmistolaisuus on niin elimellinen osa suomalaista journalismia ja miksi eduskunnan alaisuudessa verovaroin toimiva yhteinen Yle on vasemmiston äänitorvi?
X:llä on Suomessa arviolta n. 0,5 miljoonaa käyttäjää, joista ehkä puolet käyttää alustaa aktiivisesti.
Ajatelkaa, että loput aikuisväestöstä ovat perinnemedian tarjoaman ideologisesti väritetyn tarinan varassa, eivätkä tiedä mitään siitä, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu.