Eiköhän jo olisi korkein aika kieltää lailla kaikki uudisojittaminen. Huomattavaa on, että pelkästään soille ei kaiveta uusia ojia, vaan myös kankaille. Ruotsissa uusien ojien kaivaminen on kiellettyä.
https://t.co/21bOIYqOyb
Moni ensi vuonna syntyvä lapsi astuu 2100-luvulle isovanhempana. Yksikään tutkimus ei ennusta AMOCin toimivan enää 2100-luvulla. Miten vastuutonta on kehitellä syntyvyyskampanjoita jos syntyvällä lapsella ei ole edessä hyvää vanhuutta? @sannigrahn
Hyvä, että Suomessa vihdoinkin ymmärretään, että myös metsätalous kiihdyttää vesistöjen tummumista. Ruotsissahan asia on ymmärretty jo aikaa sitten.
https://t.co/dGG6uAKxOY
Hiljainen keskiluokka ei halua suututtaa ketään, vetäytyy kotiinsa, sulkee verhot, ostaa netistä terveysvakuutuksen, poistuu X:stä eikä kestä enää edes A-studiota katsoa. Ja koventaa tappelemaan valmiiden ääripäiden ääntä.
Amen @MarjoOllikainen. https://t.co/hShwNBSSAu
@LukeFinland@MarkoTJEkqvist Metsämaan nielun pienentymisestä 2010-luvun alun jälkeen noin 80 % selittyy hakkuutasojen nousulla, 20 % ojitettujen turvemaametsien kasvaneilla maaperäpäästöillä. Koko aikasarja on laskettu samoilla menetelmillä eikä metsämaan pinta-alassa ole tapahtunut merkittävää muutosta.
En usko, että Suomesta löytyy puronvarsien suojavyöhykkeiden leventämistä kustannustehokkaampaa ennallistamiskeinoa. Tietty taso lailla ja kunnianhimoisempi taso sitten osaksi METSO-toimia ja metsäyritysten omia kestävyystoimia. @KaiMykkanen@JenniPitko@MaiKivela@saarasofia
Uusi @Nature -artikkeli ilmastonmuutoksen vaikutuksista tundralla: lämpeneminen voi lisätä hiilen vapautumista hälyttävästi. Suomesta Kilpisjärven data mukana! Pitkäaikaisten datojen arvo on suunnaton. Sybryn Maes + >70 tutkijaa @LukeFinland https://t.co/dLEnWkzgiT
Taas veivataan #jätelaki. Kuntien vastuuta #jätehuolto’ssa muutetaan jatkuvasti, vaikka ympäristö- ja jätepoliittisten tavoitteiden täytäntöönpano edellyttää kuntien vahvaa asemaa. Esitys asettaa kuntalaiset eriarvoiseen asemaan ja mitätöi investointeja🙅🏻♀️ https://t.co/m5sqI2iLN7
Kaksitoista kehitysvammaista ohjaajineen pitää kahvilaa Hgin Hakaniemessä, mutta asiakkaat eivät ole löytäneet paikalle. Työtoiminta olisi tälle porukalle tosi tärkeää. Kävisitkö sinä joskus tuolla kahvilla? #HyväTekoHyväMieli#Helsinki#Kahvilat
https://t.co/0eH6y3Ak6m
Viime päivien uutisointi AMOCin heikkenemistä ja järjestelmän keikahdusta koskevan uuden tutkimuksen tuloksista on ollut hieman epäselvää eikä ole vastannut alkuperäistä tutkimusta kovin hyvin. BIOSin Ville Lähde sen sijaan mielestäni onnistuu paremmin: https://t.co/E8wP6aYsDy
@nasykka@YleAstudio Voisiko hyvinvointialueelle avata pankkitilin mihin voisi laittaa suoraan rahaa vakuutusyhtiöiden kalliiden sairaskuluvakuutusten sijaan kun veroja ei saa maksaa? Ja nämä vapaaehtoiset maksut voisi sitten vähentää verotuksessa...
Erinomainen kirjoitus @pursiain!
Tämä minuakin on viime aikoina hämmästyttänyt: ”Myös monet liberaalit laillisuushenkilöt unohtivat niin liberalismin kuiin laillisuudenkin, pauhatessaan laillisuusvalvonnan heikentävän Suomen päätöksentekokykyä.”
Ehdotus 3% puolustusmenoiksi. Rauhoitetaan metsät 50km itärajasta. Vahva este ja hidaste. Se olisi Natolle varmasti ihan uusi avaus, että metsämme ovat osa puolustusta. Tuolla olisi lisäksi korvaamaton arvo 1300km luonnonkäytävänä ja samalla Suomi täyttäisi suojeluvelvoitteen.
Voisiko tätä paremmin enää sanoa -kiitos @SKankaanrinta
"Biodiversiteetti on luonnonvara. Toimivat ekosysteemit ovat suurin luonnonvaramme. Ihmetyttää milloin tämä kuparia, kobolttia, hiiltä, nikkeliä tai sellua arvokkaampi aarre kunnolla ymmärretään." https://t.co/aVnIAhMaue
Gender equality: the route to a better world
Evidence from science is getting stronger: distributing power between genders creates the kind of world we all need and want to be living in. https://t.co/PjXotKDXhK