Sama logiikka?
”STEA-avustukset ovat noin 0,3 prosenttia valtion vuoden 2026 budjetista. Sen kokoisesta siivusta leikkaamalla ei Suomen julkista taloutta pelasteta”
”Suomen CO₂-päästöt ovat 0,1 prosenttia koko maailman CO₂-päästöistä. Niitä leikkaamalla ei maailmaa pelasteta”
Olen vaikuttavuusarvioiden sijaan itse enemmän kiinnostunut kolmannen sektorin poliittisista kytköksistä, mutta olen pistänyt merkille, että järjestöjen puolustajat tekevät toistuvasti mielenkiintoisen todistustaakan siirron. Logiikka menee näillä niin, ettei jostain voi leikata, ellei sen osoiteta olevan täyttä hevonpaskaa.
Oikeastihan tuo asia menee niin, että kriitikoiden tehtävä ei ole osoittaa ongelmia, vaan on kaiken verorahoitetun toiminnan velvollisuus osoittaa jatkuvasti meille maksajille, että se on hyödyllistä.
Tätä osoitusta ei näy. On aina kyse mittaamattoman arvokkaasta, ehdottoman korvaamattomasta ja ainutlaatuisesta työstä, mutta yksikään puolustaja ei koskaan pysty lyömään mitään konkreettisia mittareita pöytään.
Tämä on oikeasti aiheellinen kysymys. Viimeksi eilen tein ihan yksiselitteisen listan, jossa oli listattu pitkästi merkittäviä poliitikkoja verorahoja saavien järjestöjen hallituksissa. Se olisi medialle todella matalalla roikkuva hedelmä poimittavaksi.
Mutta ei. Kukaan ei soita sarkomaille, kempeille, mattiloille tai kumppaneille, että näkevätkö nämä mitään ongelmaa siinä, että vastustavat julkisuudessa leikkauksia ja ovat itse järjestöissä hallitusvastuussa. Järjestelmä on kroonisesti sairas, mutta kukaan ei kysy yhdeltäkään johtavalta poliitikolta, että miksi sen annetaan jatkua.
Oma veikkaukseni on, että jos tuon laajuus tuotaisiin mediassa julki, palaisi koko paska maan tasalle. Jokainen tavallinen ihminen näkee selvän eturistiriidan, joten se herättäisi valtavasti raivoa. Siksi media päästää ääneen vain järjestölobbarit.
Jos Suomi harmonisoi CO2 tavoitteensa EU:n 2050 tasolle, syntyy yhdellä hallituskaudella jopa 6 MILJARDIN SÄÄSTÖ!
St1:n Mika Anttonen: Ilmastotavoitteet ovat mahdottomia, mutta ”tästä ongelmasta ei oikeastaan kukaan uskalla puhua” | Talous | Yle https://t.co/YDrOghKmU4
Tässä on Nobel palkitun asiantuntijan selkeä viesti.
Mutta eihän nuo vihervassarit edes tiedä, kuka on Bengt Holmström, saati sitten veronkorotuskiihkoissaan uskoisivat asiantuntijaa ja neuvoja.
Matti-partion ajoneuvopysäytyksessä katsastamaton ajoneuvo, jonka ulkolainen kuljettaja kertoi olleensa Suomessa 12 vuotta ilman oleskelulupaa, esitti kv. ajokortin todistuksena henkilöllisyydestään. Selvitimme @Merivartiosto kanssa taustoja, totta puhui.
#IUPoliisi#liikenne
@laine_alma •Kierrätysmuovikassi: Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tutkimusten mukaan paras vaihtoehto, sillä sen hiilijalanjälki on pienin ja valmistus vaatii vähemmän energiaa.
•Perinteinen muovikassi: Yllättävän ekologinen, jos sitä käytetään roskapussina ja kierrätetään asianmukais
Suomi laittoi ahkerasti rahaa EU:n elpymisrahastoon.
Harmi, että Suomen päättäjät eivät ottaneet selvää, minne se raha menee. Kyllä nyt harmittaa voi voi!
Älä harmittele. Eräs silloin puikoissa ollut valtiomies sanoi, että "Suomi on rikas maa". Muistatko, kuka näin sanoi?
Ensin meille kerrotaan, että tukijärjestelmää ei käytetä väärin. Sitten paljastuu väärinkäytöksiä. Sen jälkeen huomataan yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Ja lopulta ihmetellään, miten tähän päädyttiin.
Sosiaaliturvaa käytetään rikollisuuden rahoittamiseen samalla kun suomalainen veronmaksaja tekee pitkää päivää maksaakseen yhä suuremman laskun. Väärennettyjä dokumentteja, valehtelua, piilotettua ulkomailla oleskelua ja järjestelmällistä huijaamista. Tätä on “hyvinvointivaltion” todellisuus, kun valvonta pettää tai todellisia ongelmia ei haluta myöntää.
Jokainen väärinkäytetty euro on pois suomalaisilta vanhuksilta, lapsiperheiltä ja niiltä ihmisiltä, jotka oikeasti tarvitsevat apua.
Tässä on tulos, kun tosiasioiden kieltäminen on enemmän tapa, kuin poikkeus, rehellisiä ihmisiä pidetään tyhminä ja rikollisia suojellaan tekosyillä, tässä loistaa taas aivan päätön ideologia edellä ajattelu.
👇
https://t.co/1Lafu52ZHb
@viren_matti ”Vaaditaan rohkeutta”, sanoi kuvassa esiintyvä pj.
Mitä ihmeen rohkeutta se vaatii, että on valmis työntämään satojen ja satojen miljoonien uusia laskuja veronmaksajille hyödyltään vähintään voimakkaan kyseenalaisista investoinneista.
Tänään HS:ssa järjestörälssin tärkeyttä kailottamassa ja avustuksia ruinaamassa Suomen reumaliitto ry.
Kyseessä jälleen yksi turhake, järjestöjen järjestö, jonka jäseniksi kansalaiset eivät voi edes liittyä.
Tukea myönnetty liki 47 milj € v. 2000-2026.
https://t.co/zLkB4jrm86
Paljonkos Euroopassa pitää paperipilleillä ja irtoamattomilla korkeilla säästää luontoa, että voidaan kuitata Pakistanin jätehuollon meriin työntämä muovi.
Tuus nyt @VirtaSofia tai @VilleNiinisto kertomaan meille tavallisille ihmisille asiasta.
”Hänen mallissaan kilometrivero, jota hän kutsuu kilometrimaksuksi, ohjattaisiin rahastoon, josta rahoitettaisiin väyläverkon investointeja.”
Ihan niin kuin nytkin liikenteeltä kerättävät verot. Itsepetosta. Ei jatkoon. https://t.co/UpC5xBkfqu
ISLAMIA OPETETAAN SUOMEN KOULUISSA,LUUSLISI OPPILAITTEN ETTÄ OPPILAITTEN VANHEMMAT OLISIVAT TÄSTÄ VIHAISIA KUN SAMAAN AIKAAN EI SAA LAULAA SUVIVIRTTÄ,SYYLLISET TÄHÄN ON EHDOTTOMASTI SAATAVA VASTUUSEEN,NIMET JULKI.
@JanusHanski Juuri luin tämän.
@Opetushallitus on 500 ihmistä töissä ja nyt ne selittää että ihan "vahingossa" on opetettu islamia vuosia. 😂😂
On vaikea enää keksiä syitä miksi tuota virastoa täytyy enää pitää pystyssä.