Ankaraa tekstiä, mutta olemme kollektiivisesti lännessä tämän ryöpytyksen ansainneet. Joulukonvehtikohta iski henkilökohtaisesti. #Ukraina https://t.co/d0GYtY9DjO
X:n keskustelukulttuuri mediasta on tällä hetkellä erikoista.
KHO:n verolinjaukseen liittyen toivon silti myös täällä, että maan johdossa lopulta ymmärrettäisiin yksi asia. Että median toimintaedellytykset eivät ole toimivassa aidossa demokratiassa vitsi tai avoimen pilkan kohde
"Johtaja ei saa sortua kuvittelemaan, että on muiden yläpuolella. Esihenkilö on pestattu tehtäväänsä ikään kuin hän olisi vastuussa kaikesta ja jollakin lailla parempi kuin muut. Itse asiassa hän on kuitenkin palvelemassa muita, eikä häntä oikeastaan tarvitan mihinkään muuhun."
Vastineemme päivän @hsfi lehdessä. Aikuisten aivot ovat olennaisesti erilaiset kuin lasten ja nuorten. Siksi aikuisilla saadut tutkimustulokset ja aikuisille sopivat työskentelytavat eivät päde lapsiin ja nuoriin. #SiksiTiede#aivoterveysohjelma
How to give feedback without being a jerk:
1. Be a coach, not a critic. Aim to help, not attack.
2. Don't assert opinion as fact. You're sharing your subjective reaction, not the objective truth.
3. Be honest, not brutal. Be direct in what you say, but kind in how you say it.
Varjopuhe on hyvä termi ilmiölle, jossa työyhteisön virallinen puhe ja työntekijöiden kokemus eivät kohtaa. Työyhteisöjen konsulttina toimin keskustelun kannattelijana ja avoimemman vuorovaikutuksen mahdollistajana. Lukkiutunut tilanne saadaan auki. #työ https://t.co/Iz9aRAFnGf
Hieman karrikoiden huonoin arvoprosessi on, että konsultti "myy" arvot organisaatiolle.
Toiseksi huonoin, että omistaja/johtaja määrittää ne yksin. Kolmanneksi huonoin, että hallitus tai johtoryhmä valitsee arvot kelohonkamökissä ja "jalkauttaa" ne.
Mieluummin osallistaen 🎯
Netissä on levinnyt keskustelu, jossa nykyinen ministeri kommentoi minua henkilökohtaisesti erittäin rasistisesti. Olen hiljaisesti toivonut, ettei keskustelu leviä laajalle, sillä minusta on keskusteltu täysin tietämättäni erittäin epämiellyttävällä tavalla. (1/8)
Jokaisen, joka havaitsee itsessään ja ajatuksissaan syvää vihaa, joka kohdistuu tuntemattomiin henkilöihin, tulisi havahtua omien ajatusten äärelle.
Niitä olisi hyvä tarkastella ja todeta, että nyt minä voin huonosti ja tarvitsen apua.
Sen sijaan on alettu normalisoida rasismia.
Halla-aholta ei pidä kysyä mielipidettä tapahtuneeseen vaan kirjoituksiin, hänen asennoitumista rasismiin, oliko kyseessä hänestä rasistiset ilmaukset ja miten hän presidenttinä olisi toiminut! Ei näin laiskaa journalismia! H-A on presidenttiehdokas! https://t.co/7B6cIe1wZ6
@teemu_p_peltola Olimme lapsen kanssa kansalaisopiston kahdella kurssilla. Tahti oli leppoisa, avasi mahtavasti uuden maailman, vaikka Japanissa turistina tullut käytyä. Merkkejä (hiraganat) en oppinut ulkoa, lapsi oppi. 😅
Tässä monta sellaista havaintoa, joita itsekin tehnyt työyhteisöjen valmentajana. Lisähuomiona vielä yksi hälytysmerkki: jos roolit ja vuorovaikutus alkavat lukkiutua tiettyihin kaavoihin. https://t.co/fkOrW8EgBo
@Rebna Siinä on poikkeuksellisen monipuolisesti ja johdonmukaisesti kirjoitetut roolihahmot ja heidän keskinäiset suhteensa. Ja ohjaus ja näyttelijätyö myös aivan poikkeuksellisen hyvää. Huippuammattilaiset asialla.
Siis… 10-vuotiaiden lasten vanhemmat ja _valmentajat_ huutavat teini-ikäisille tuomareille niin törkeästi, että junnutuomarit jättävät leikin kesken?
En kestä kuinka säälittävää touhua aikuisilta ihmisiltä. 🤦🏻♂️ https://t.co/iXZZQ8ChRE
I wrote a thing.
Succession, the inside story: could a few scruffy Brits write a glossy, high-end New York drama? Yes and no | Georgia Pritchett https://t.co/kcHEANEAb8
NÄIN IHMINEN OPPII 💎
5 % siitä, mitä kuulee
10 % siitä, mitä lukee
20 % siitä, mitä näkee
30 % siitä, mitä sekä kuulee että näkee
50 % siitä, mitä keskustelee muiden kanssa
75 % siitä, mitä harjoittelee
90 % siitä, mitä opettaa jollekulle toiselle
-William Glasser
Vilkas keskustelu on virinnyt siitä, millaista yhteistyötä voi tehdä erimielisten kanssa yhteiskunnan muuttamiseksi.
Ajat ja tilanteet vaihtelevat, enkä muutenkaan ole erityisen hanakka neuvomaan muita.
Omaa toimintatapaani voin kuitenkin kuvata.
1/20