#PenttiKaitera n rahaston asiamiehenä toimii Oulun yliopiston talousjohtaja Pekka Riuttanen. Työssään hän vastaa vastaa yliopiston sisäisestä ja ulkoisesta laskentatoimesta, sen laadukkaasta toiminnasta sekä sen kehittämisestä. #UniOulu
#PenttiKaitera n hallituksen jäsen Terttu Savolainen on Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja. Hän toteuttaa viraston tehtävää eli rakentaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä muiden tahojen kanssa. #UniOulu
Rahastomme hallituksen puheenjohtaja Katri Ervamaa on #PenttiKaitera n lapsenlapsi. Oulusta lähtöisin oleva Ervamaa on sellisti ja hän opettaa musiikkia Michiganin yliopistossa Yhdysvalloissa. Isoisänsä elämäntyö ja opiskelijoiden hyvinvointi ovat hänelle tärkeitä. #UniOulu
#PenttiKaitera n rahaston tunnustuspalkinto myönnettiin tällä kerralla kahdelle taiteen ja kultttuurin alan ammattilaiselle. Matias Vakkilainen (kuvassa) myönsi Kaitera-palkinnon Pirjo Yli-Maunulalle ja John Storgårdsille Oulun Yliopistogaalassa 11.11.2022. Onnea! #UniOulu
#PenttiKaitera n rahaston tunnustuspalkinto myönnettiin tällä kerralla kahdelle taiteen ja kultttuurin alan ammattilaiselle. Matias Vakkilainen (kuvassa) myönsi Kaitera-palkinnon Pirjo Yli-Maunulalle ja John Storgårdsille Oulun Yliopistogaalassa 11.11.2022. Onnea! #UniOulu
Tanssitaiteilija, ohjaaja Pirjo Yli-Maunula sai Kaitera-palkinnon rahaston hallituksen varapuheenjohtaja Matias Vakkilaiselta Oulun Yliopistogaalassa. Yli-Maunula tunnetaan väkevien elämyksien tarjoamisesta tanssin, sirkuksen ja esitystaiteen kentällä. #PenttiKaitera#UniOulu
Kapellimestari, viulisti John Storgårds palkittiin Kaitera-palkinnolla toiminnastaan Pohjois-Suomen hyvinvoinnin edistämiseksi. Hänen johdollaan Lapin kamariorkesteri niittää kansainvälistä mainetta kunnianhimoisena ja laadukkaana orkesterina. #PenttiKaitera#UniOulu
Our 7th #DevDays festival was a success! During the event, engineers took a few days off from regular work to collaborate on ideas they wouldn’t otherwise have had time for – a great way to boost team spirit & promote continuous learning! https://t.co/hbbo3nPFOT #DeveloperDays
#PenttiKaitera n rahasto myöntää jälleen 20 000 euron tunnustuspalkinnon. Tänä vuonna etsitään erityisesti kulttuurin ja taiteen toimijoita, jotka ovat edistäneet laajasti taide-elämää Pohjois-Suomessa. Haku on auki 1.-30.6.2022. Ehdota saajaa osoitteessa https://t.co/9AkEQWgPJL
#PenttiKaitera n rahasto jakaa yhteensä 20000€ nopeina 500€ kannustusrahoina hankkeille, jotka tähtäävät #UniOulu n opiskelijoiden hyvinvointiin. Lue lisää ja hae hankkeellesi tukea: https://t.co/PrAjDSpx6Z
Dosentti Anna-Kaisa Salmen ja työryhmän Domestication In Action -hanke sai viime keväänä #PenttiKaitera n rahaston 2020 tunnustuspalkinnon. Salmi vastaanotti palkinnon perjantaina Oulun yliopistogaalassa. Onnea vielä @DomActProject ! #UniOulu#UniOuluGaala
University of Oulu Alumn of the Year 2021 is Kaisa Hietala. She is an international board professional, spokesperson and change influencer for sustainable business. Read more at our website: https://t.co/wuBsce9YXw #UniOulu#BrilliantAlumni
Pentti Kaiteran rahastolta voi hakea nyt 500€ suuruista kannustusrahaa Oulun yliopiston opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen! Haku on auki rahastomme sivustolla. #UniOulu#PenttiKaitera https://t.co/PrAjDSH7Yx
Ensin Blind Channel menestyi, sitten tuli valinta kulttuuripääkaupungiksi – Oululla menee nyt hyvin, ja titteli on monen mielestä ansaittu https://t.co/EAygEYn2Ne
Tervehdys! Professori Pentti Kaiteran rahasto on tavoitettavissa nyt myös Twitterin kautta. Rahasto palkitsee Pohjois-Suomen hyväksi tehdystä työstä. Kerromme pian uusia kuulumisia! #penttikaiteranrahasto#unioulu#oulu#pohjoissuomi
Rahaston uusi sivusto on julki! Osoitteessa https://t.co/9AkEQVZelb saat tuoreimmat uutiset, tietoa aiemmin palkituista sekä ehdottaa palkinnonsaajia, jotka työllään edistävät Pohjois-Suomen elinvoimaisuutta ja hyvinvointia. #penttikaiteranrahasto#unioulu#oulu#pohjoissuomi
Vuoden 2020 tunnustuspalkinto on myönnetty Domestication in Action -työryhmälle! Dosentti Anna-Kaisa Salmen vetämä hanke selvittää, miten poronhoito on muuttunut viimeksi kuluneiden 1000 vuoden aikana. #penttikaiteranrahasto#unioulu#oulu#pohjoissuomi https://t.co/L0D5OS3pEv