.@SivistysTA esitti vaalitavotteissaan toisen korkeakoulututkinnon maksullisuutta.
Toisen tutkinnon suorittavien rankaiseminen maksuilla ei ole oikea tai oikeudenmukainen keino lisätä ensikertalaisten opiskelijoiden määrää.
Maksuttomasta koulutuksesta tulee pitää kiinni. 👇
Eilen tiedotettiin ministeri @kurvisentwiit esityksistä uusiksi yliopistojen koulutusvastuiksi. Aihe herättää sekä innostusta että huolta. Mitä vastuulaajennuksista oikein pitäisi ajatella? Asiantuntijamme @HRattya ja @janiky87 pohtivat asiaa blogissa:
https://t.co/FroLg4Ghey
.@okmfi suosittelee, että korkeakoulut jatkavat etäopetusjärjestelyjään tammikuun loppuun asti. Miksi korkeakouluopiskelijat ovat ainoana koulutusasteena etäopetuksessa?
Me opiskelijat emme jaksa enää.
KETJU👇(1/7)
Mielenkiintoiset hallitusvuodet @uniofjyvaskyla'ssa ovat päättymäisillään, mutta onneksi kopoilu jatkuu rakkaan @JYYtwiittaa korkeakoulupoliittisena asiantuntijana heti tammikuussa!
Onnittelut JYYn uudelle tapahtumatuottajalle Suville sekä korkeakoulupoliittiselle asiantuntijalle Teemulle! Tervetuloa mukaan asiantuntijaporukkaan, joka puolustaa ja tukee opiskelijoita sekä varmistaa, että opiskeluaika voi olla elämän parasta aikaa.
Akateemisen henkilöstön määrä on alentunut 3 % ja muun henkilöstön määrä 11 % vuosina 2010–2019. Samaan aikaan opiskelijamäärä on puolestaan kasvanut 4,3 % 2010-2020. #opiskelijat#koulutuksenlaatu#kehysriihi https://t.co/QGmxDTIyIj
Aikamoinen yllätys ja pettymys tiedeyhteisölle. TKI-tiekartta on muuttumassa KI-tiekartaksi. Ministeriö aloittaa TKI-investoinnit suorilla tutkimusrahoitusleikkauksilla https://t.co/wtFxX3ivJQ
Onnea uusi @SYL_FIN hallitus! Tehkää kovaa edunvalvontaa, nauttikaa vuodesta yhdessä ja monesta tulevasta vuodesta. Liitto on hyvissä käsissä! ❤️ #SYLliittari
Tarkalleen ottaen OHO-opas löytyy täältä: https://t.co/8x6TDz7rjA. Suosittelen lämpimästi kaikille opiskelijoiden hyvinvoinnista ja osallisuudesta kiinnostuneille!
"Oppimista ei tapahdu, jos opiskelijat eivät voi hyvin" vararehtori @maanalaakso tiivistää hyvin, miksi @Ohohanke kaltaisia hankkeita tarvitaan. OHO tiivistyy oppaaseen, joka julkaistaan piakkoin: https://t.co/b6IP3FJEaR
"Tosi monelle kysymys ei ole siitä kannattaako opintolainaa nostaa, vaan se on välttämätöntä, jotta tulee toimeen", muistuttaa aiheellisesti @SYL_FIN hallituksen jäsen @Titta_Hiltunen. 💸
https://t.co/BH3wvcRerG
.@minnamakitalo kysyy osuvasti, miten yliopistodemokratia voi täysimääräisesti toteutua monikielisessä ja kansainvälisessä yliopistoyhteisössä, kun yleensä niin iso osa viestinnästä ja tiedosta on vain suomeksi? #parempiyliopisto
Kun nyt eräät etukäteen huolehtivat, että hallituspuolueiden pj #allfemale on nähtävä tasa-arvo-ongelmana, niin kehotan tutustumaan hal. koostumuksiin ja puol. puheenjohtajiin vaikka Wikipediassa. Jos #allfemale jatkuu seuraavat sata vuotta, lupaan valpastua. #hallituskriisi