Sukupuolen vaihtaminen pelkän ilmoituksen nojalla tulisi johtamaan ongelmiin.
➡️ Haitat ovat selvästi ennakoitavissa, vaikka niistä ei valitettavasti ole juuri puhuttu asiaa käsiteltäessä.
➡️ Transideologia on erityisen haitallista lapsille ja nuorille.
https://t.co/CMMWWnPNhF
@KarnaMikko Annukka Merosen tweetti: "Se vahvistuu,mihin huomio kiinnittyy.Kun näemme toisissa ihmisissä,itsessämme ja elämässä hyvät puolet ja mahdollisuudet,ne vahvistuvat.Kun sanomme ystävällisiä sanoja ja teemme hyviä tekoja,ne lisääntyvät.Syntyy hyvän kehä,joka ruokkii itseään.
@texjazz Joskus 1980-luvun lopulla sain lainaksi paikallisen nuorisojärjestön #Commondore 64:n. Näyttö värisi ja vilkkui niin, etten mikreeni-ihmisenä voinut sitä käyttää kuin aurinkolasit päässä. Työpaikalla aloitin 1990-1991 #Morse -nimisellä koneella.
"Työhyvinvointia tulee johtaa aivan yhtä strategisesti kuin organisaation taloutta. On tärkeää, että myös mielen hyvinvointi huomioidaan kaikissa päätöksissä – ennen kuin luovuus loppuu ja porukka väsähtää."
Mieli voi hyvin, kun saa onnistumisia ja työkuorma on ihmisen kokoinen. Johtaja voi aloittaa muutoksen. Mitä organisaatiossanne on tehty mielenterveyden hyväksi? Kerro esimerkkiMieli voi hyvin, kun saa onnistumisia ja työkuorma on ihmisen kokoinen. Johtaja voi aloittaa muutoksen. Mitä organisaatiossanne on tehty mielenterveyden hyväksi? Kerro esimerkkiMieli voi hyvin, kun saa onnistumisia ja työkuorma on ihmisen kokoinen. Johtaja voi aloittaa muutoksen. Mitä organisaatiossanne on tehty mielenterveyden hyväksi? Kerro esimerkki!
@PAittakumpu@hiilamo'lla paha ajatusvirhe. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Kaikkien perheiden tukeminen kaikin mahdollisin keinoin on yhteiskunnan jatkuvuuden tae.
@Raitziger@leanvaltio@Raitziger Mihin tuo tietosi perustuu? Oikeasti haluan tietää mistä nämä tällaiset jutut juontaa ja minkälaiset ihmiset näitä levittää. Paikan päällä olleena ja talkoisiinkin osallistuneena tuollaisiin en ole koskaan törmännyt. Häiriön aiheuttajat ovat yleensä ulkopuolisia.
@PAittakumpu@VirtaSofia@TikTokSupport Nyt Tiktokissa on unohdettu, että Suomessa jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä ja ilmaista sen täysin vapaasti. Jokaisella on lain mukaan sananvapaus; jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään sitä estämättä.
@_Maeki27_ @HenriLindroos Suviseurat ei kilpaile väki äärillä, mutta tänään sieltä uutisoitiin, että väkeä paikalla 80 000. Lukematon määrä lisäksi etänä yotuben ja kesäseuraradion välityksellä ympäri maailmaa.
@mattimolari @HenriLindroos @LauriKarppi@mattimolari Tyypillinen näkemys henkilöiltä, jotka eivät ole päässeet tutustumaan Suviseuraväkeen ja heidän talosteluunsa. https://t.co/WeCf1S5deN
@Raitziger@leanvaltio@Raitziger Onko sinulla kokemuksia tuosta, vai mihin tietosi perustuu? Minulla on omakohtaista kokemusta Suviseuroista myös rakentamis- ja purkutyössä enkä ole moiseen törmännyt.
@juha_remes@leanvaltio Ensinnäkin vanhoillislestadiolaisuus ei ole lahko ja toisekseen sinne ei pakoteta ketään. Tämä juttu kuvaa suviseurojen luonnetta ja sinne kokoontuvien tuntoa: https://t.co/WeCf1S5deN
Kutsua Suviseuroihin on kuulutettu kaikille. Suviseuravieraita lauantai-iltana oli noin 80 000. Ehtoollisella kävi noin 22 000 seuravierasta. Kutsu seuroihin kuuluu edelleen, tervetuloa!
#suviseurat#Loppi2022
Olipa vaikuttava suviseurojen jumalanpalvelus tänään 3.7. Hyvin toteutettu! Kiitos @YleTV1 ja @Suviseurat Lopella. Toivoisi, että se jäisi joka kesäiseksi vakio-ohjelmaksi.