Moi @grok!
Arvioi Lähi-Idästä ja Afrikasta tulevan 1. polven maahanmuuttajien kokonaisvuosikustannus Suomelle. Jos maahanmuutto näistä maista lopetettaisiin ja raha allokoitaisiinkin siihen, että äideille maksettaisiin lapsesta, paljonko voisimme maksaa per syntynyt lapsi?
Näin voisimme ratkaista väestörakenneongelmaa.
@pbyrokraatti Ikävä kyllä uskon että näin tulee jossain kohtaa Euroopassa käymään. Toivottavasti jää pieneksi, mutta kuitenkin juuri sen verran että suunta muuttuu radikaalisti.
Ennen vasemmistoälyköissä oli kunnollisuutta. He arvostivat työntekoa.
Kirjassaan Conquest of Happiness (1930) Bertrand Russel pohtii itsekunnioitusta ja työn merkitystä onnellisuudelle.
Synteesi meni suurin piirtein näin:
Ilman itsekunnioitusta ei ole todellista onnellisuutta. Ja tuskin sillä, joka häpeää työtä, on todellista itsekunnioitusta.
Valtio käyttää kaksi vuotta yksinkertaiseen droonihälytyssovellukseen, suomalainen tekoäly-yritys teki saman viikonlopussa
Helsinkiläinen Taiga tuotti yhden viikonlopun aikana täydellisen, tuotantotason toteutuspaketin droonihälytyssovellukselle
Taiga on valmis luovuttamaan koko toteutuspaketin Suomen valtiolle pro bono, mikäli valtio katsoo siitä olevan hyötyä. Tähän sisältyy myös Taiga-alustan käyttöoikeus paketin viimeistelyä ja toteutusta varten.
"Suurin tavoite on kuitenkin herättää keskustelua, jotta Suomessa tehdään oikeita ratkaisuja tänään, eikä vasta 1–2 vuoden päästä"
https://t.co/woyFwsM0AQ
@SarasvuoJari Olisi kiva tarkkailla ja kuunnella sivusta niitä ihmisiä jotka nyökyttelevät itsevarmasti tämän neidon tarinan tahtiin. Maailman ongelmat kovin vasemmistolaisia.
@MKorpimo@petri_roininen Vaikka budjetti olisi ylijäämäinen, niin se ei muuta sitä että julkistataloutta pitää silti leikata. Ollaan pitkään maksettu kaikkea turhaa mikä on meidän lapsilta ja lapsenlapsilta pois.
@MartinPaasi@JR600000 Tämä @ir_rkp kirjoitus oli niin hyvä. Tämä loi uskoa siihen, että meillä on mahdollisuus vielä nousta täältä. Kumpa kaikki ymmärtäisivät nämä realiteetit eikä vain taantuisi ”Vappu sataseen”, niin poliitikot kuin kansalaisetkin.